torstai 13. joulukuuta 2018

Pari sanaa kirjoittamisesta ja apurahasta ja apurahalla kirjoittamisesta esikoiskirjailijan silmin


Olen vuoden 2017 esikoiskirjailija ja monin tavoin vielä ”uusi”. Vuonna 2018 olen kuitenkin jo saanut ensimmäiset apurahani. Tunnen itseni etuoikeutetuksi ja onnekkaaksikin, sillä tiedän, että apurahoista käydään kovaa kilpailua ja ettei suurin osa esikoiskirjailijoista saa apurahaa.

Viime toukokuussa käytin Keskipohjanmaan säätiöltä saamani kulttuurityön apurahan käsikirjoituksen suunnitteluun. Apuraha oli siis romaanikäsikirjoitusta – kutsutaan sitä K-P:ksi – varten. Taiteen edistämiskeskus myönsi saman käsikirjoituksen kirjoittamista varten kahden kuukauden kirjastoapurahan. Hakemuksessani pyysin apurahaa vähän pidemmälle ajalle, mutta olin hyvin innoissani ja otettu, kun sain apurahapäätöksen.

Keväällä myös ilmoittauduin Anne Leinosen vetämälle ja Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n järjestämälle Romaanin rakenne ja synopsis -kurssille, jolle vein suunnitelmani tekeillä olevasta romaanista. Kurssiin kuului kaksi lähitapaamiskertaa ja etätehtäviä. Kurssi päättyi elokuussa, juuri sopivasti ennen suunnittelemaani apurahakauden alkua. Kiitos Annen ja kurssilaisten, minulla oli kasassa rakenne ja lukukohtainen suunnitelma tyyliin ”tässä on ohje, sen kuin alat kirjoittaa”.

Olin suunnittelut kirjastoapurahalla tapahtuvan työskentelyn ajoittuvan syksylle 2018, aloitin 1.9. ja lopetin 31.10. Kaikeksi onneksi minulla on mahtava työnantaja, joka ei laittanut kapuloita rattaisiin tämän suhteellisen ilmoitusluontoisen asian kohdalla, vaan apurahakausi järjestyi toiveideni mukaisesti ja sain keskittyä kirjoittamiseen. Toisin sanoen syys- ja lokakuun ajaksi työni vain vaihtui laatupäällikön työstä kirjoittajan työhön.

Haluan olla rehellinen. En kirjoittanut 8 tuntia päivässä K-P-käsikirjoitusta. Saatoin kirjoittaa 4, 6, 8, 12 tai 16 tuntia, ja lomareissun aikana oli päiviä, etten kirjoittanut lainkaan. En myöskään kirjoittanut pelkästään K-P-käsikirjoitusta.

Minulla on ollut pitkään (lue: vuosia) työn alla myös käsikirjoitus C. Käsikirjoitus C:tä kirjoitin ns. välipaloina syyskuun aikana, kun käsikirjoitus K-P jostain syystä tuntui liian raskaalta tai jouduin jättämään sen hetkeksi ”hautumaan”. Käsikirjoitus C:n ensimmäinen versio valmistui syyskuun aikana. Sitten päätin jättää sen ajattelemisen kokonaan joksikin aikaa, olin niin iloinen ja helpottunut ensimmäisen version valmistumisesta.

Lokakuussa keskityin täysin käsikirjoituksen K-P kirjoittamiseen. Tekstiä syntyi hurjalla vauhdilla, olihan minulla resepti, nuotit ja kaikki valmiina. Jonkin verran jouduin ramppaamaan kirjastossa ja eksyin nettiin etsimään taustamatskua, mutta aina kun sain jonkin ”ongelmakohdan” ratkaistua, saatoin jatkaa kirjoittamista ilman epäilyksiä. Syyskuun aikana kirjoitin n. 40 % käsikirjoituksesta K-P, loput prosentit lokakuussa. Käyntiin pääseminen ei ollut suoranaisesti hankalaa, mutta siihen liittyi yllättäviä asioita, joita en ollut miettinyt etukäteen.

Miten tämä hahmo puhuu? Sopiiko preesens varmasti tähän ja imperfekti tähän? Miksi tämä kertojanääni ärsyttää minua? Jos se ärsyttää minua, täytyy sen ärsyttää lukijaakin.

Tällaiset havainnot aiheuttivat kokeilukierroksia, tekstin tuottamista, muokkaamista tai poistamista. Kyse ei ollut niinkään siitä, että olisin miettinyt jonkun tietyn lukijan tai lukijatyypin reaktioita kirjoittamaani tekstiin, vaan siitä, että huomasin jonkin haittaavan – ja siten myös estävän – nimenomaan itseäni. Kun sain kertojanäänen itselleni suotuisaksi ja hahmon puhumaan ja reagoimaan tavalla, jolla halusin, kirjoittamisen ongelmat katosivat. Tuli uusi ongelmia, mutta ne liittyivät yleensä outoihin yksityiskohtiin, kuten suotyyppeihin, kanuunoihin ja purilaisiin. Sellaiset on aina selvitettävissä. Käsikirjoitus K-P:n ensimmäinen versio valmistui lokakuun viimeisenä päivänä.

Kumpikaan käsikirjoituksista ei ole mitenkään ”valmis”. Puhun ensimmäisten versioiden valmistumisesta. Ennen kuin K-P tai C ovat valmiita kirjoja, ne kokevat vielä kovia.
Käsikirjoitus C:n editoinnin olen pikku hiljaa aloittanut ja voin sanoa, että lopputulos tulee olemaan samanlainen kuin ensimmäinen versio eikä mitään sinnepäinkään!

Olen ehtinyt ottaa jonkin verran etäisyyttä sekä käsikirjoituksiin että apurahajaksoon. Suoraan sanottuna, en usko, että olisin saanut edes kolmasosaa kaikesta tästä tehtyä ilman mahdollisuutta keskittyä kirjoittamiseen. En olisi päässyt alkua pidemmälle ilman apurahaa. Myönnän, että tilanteeni oli kaikin puolin optimaalinen: minulla oli valmis paketti, jota lähteä kirjoittamaan, ja ns. salarakas, jota kirjoittaa, jos toinen tökkii. Olin motivoitunut ja innoissani, sain aikaa järjestymään, pystyin käyttämään saamani ajan todella hyvin hyödyksi jne. En pidä mitenkään itsestään selvänä sitä, että seuraavalla apurahalla (jos saan sellaisen) pystyisin samanlaiseen kirjoitustahtiin. Kaikki projektit ovat sitä paitsi erilaisia.

Mutta se lopputulos. 

Ilman apurahaa tämä ei olisi ollut mahdollista. Nyt normaaliin työviikkoon palattuani tuntuu, etten saa juuri mitään aikaiseksi. Olen eri tavalla väsynyt ja suuntautunut, kirjoittamiseen ei riitä samalla tavalla paukkuja eikä aikaa. 

Lyhyestäkin apurahasta on iso hyöty, 2 kk apuraha on enemmän kuin 0 kk apuraha! Kiitos Keskipohjanmaan säätiölle ja Taiteen edistämiskeskukselle! Nyt minulla on tekstiä, jota muokata, josta puhua muiden kanssa, jota miettiä ja rakastaa ja josta lähteä muokkaamaan joskus hamassa tulevaisuudessa ehkä julkaistavaa romaania.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti