Katsaus vuoteen 2018 ja lupaukset vuodelle 2019

Perinteiseen tapaan on hyvä vähän vilkaista taaksepäin, mitä tulikaan tehtyä kuluneen vuoden aikana. Kirjailijaminäni työskenteli uusien tekstien parissa samalla kun iloitsi kaikesta siitä, mitä Väkevä mieli toi mukanaan.

Kohokohtia vuodelta 2018

Kuten vuosi sitten mainitsin, vuoden 2018 ei tarvitse olla ihmeellinen ollakseen edeltäjäänsä parempi. Näinpä. Ensinnäkin kesä oli aivan upea minulle, joka tykkää auringosta ja lämmöstä. 

Uimapaikkamme "Kolamonttu" Kokkolassa. Noin klo 10 aikaan aamuisin pulahdettiin, kuivateltiin kivillä. Lämpötila +25 astetta tai enemmän. Muistetaan vuoden 2018 kesä ihanana, lämpimänä ja parhaana pitkään aikaan.

Aivan huikeita juttuja tapahtui vuonna 2018: Huhtikuun lopussa olin kunniavieraana Kummaconissa Oulussa! Pääsin legendaariseen E80-esikoiskirjailijaseminaariin! Julkaisimme Tuoretta verta -kirjoitusoppaan, jonka positiivinen ja innostunut vastaanotto on ollut ihana yllätys! Turun kirjamessuilla promottiin opasta oikein urakalla Markon ja Annen kanssa, pääsin jopa radioon puhumaan, jee!

Romaanin rakenne työn alla.

Minulle oli lottovoitto saada kirjastoapuraha. Sain sen avulla kirjoitettua todella paljon ja laannutettua omaa tyytymättömyyttäni aikaansaamisteni suhteen. Sain myös myönteisen kustannuspäätöksen löytöretkiromaanilleni, ja kirja ilmestyy 2020! Tällä hetkellä se kulkee työnimellä "Cristo", mutta yritän keksiä kirjalle kivan nimen.

Tänä vuonna novellejani julkaistiin kahdessa Osuuskumman-antologiassa Naamioissa ja Sirkus Synkässä. Aiemmin Stk ry:n julkaisemassa Supernova-antologiassa ilmestynyt novellini Talven lapset julkaistiin ruotsiksi antologiassa Trollguld och andra berättelser. 

Vuoden 2018 julkaisuja.

Lisäksi olen toimittanut kahta antologiaa, jotka julkaistaan vuonna 2019: Siipisulka on antologiallinen enkelinovelleja, joita olemme Saara Henrikssonin kanssa toimittaneet parin vuoden ajan, ja Puiden puhetta on Osuuskumman antologia, jota toimitan Anu Korpisen kanssa.

Ehdin lomailla kesälomalla ihan vaan kotosalla ja syyskuussa Espanjan Costa Doradalla.

Castell de Siurana. Olin Espanjassa "kirjoituslomalla" syyskuussa 2018.

Otin tänä vuonna myös uuden askeleen kustannustoimittajana, kun Taru Kumara-Moision Taniwha (julk. keväällä 2019) tuli minulle toimitettavaksi. Loppuvuodesta otin hoteisiini myös toisen romaanin, Anni Nupposen Valkoisen kaupungin, joka julkaistaan alkuvuodesta 2019. Molemmat romaanit ovat hyvässä vaiheessa ja niitä on ollut ilo toimittaa.

Tarragonassa kahvilla.

Päättyvän vuoden aikana tein Osuuskumman eteen paljon, vaikka kaikki ei välttämättä näy ulospäin. Jatkan kuitenkin mielelläni Osuuskumman parissa eikä sen suhteen mikään tule osaltani muuttumaan ainakaan seuraavan vuoden aikana. Tämän vuoksi olen jättäytynyt pois muutamista muista tehtävistä, joissa olen ollut useamman vuoden mukana, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin lopullisesti sulkenut ovia takanani. Mieluummin puhuisin välivuodesta tai -vuosista, ja mistä sitä ikinä tietää, mihin tässä vielä päätyy (parempi kun ei tiedäkään).

Kyllä sitä hommaa sitten vaan olikin. Muistin vielä lopuksi, että keväällä viimeistelin kirjoittamisen opinnot avoimessa yliopistossa. Syksyllä tein lopullisen päätöksen, etten jatka opintoja ainakaan toistaiseksi, koska olen nyt kiinnostuneempi olemaan taiteilija :D

Tuskin tässä nyt oli likimainkaan kaikki, ihan riittävästi joka tapauksessa!

Lupaukset vuodelle 2019

- kirjoitan enemmän ja vähennän muita juttuja

- editoin löytöretkiromaanista timantin kustannustoimittajani Katrin kanssa ja editoin myös toisen käsikirjoitukseni kustantamokierrokselle

- en ota uusia toimitusprojekteja vastaan vuonna 2019 elleivät ne selkeästi painotu seuraavalle vuodelle

- pidän enemmän vapaata ja lomaa ja parempaa huolta itsestäni

Pari sanaa kirjoittamisesta ja apurahasta ja apurahalla kirjoittamisesta esikoiskirjailijan silmin

Olen vuoden 2017 esikoiskirjailija ja monin tavoin vielä ”uusi”. Vuonna 2018 olen kuitenkin jo saanut ensimmäiset apurahani. Tunnen itseni etuoikeutetuksi ja onnekkaaksikin, sillä tiedän, että apurahoista käydään kovaa kilpailua ja ettei suurin osa esikoiskirjailijoista saa apurahaa.

Viime toukokuussa käytin Keskipohjanmaan säätiöltä saamani kulttuurityön apurahan käsikirjoituksen suunnitteluun. Apuraha oli siis romaanikäsikirjoitusta – kutsutaan sitä K-P:ksi – varten. Taiteen edistämiskeskus myönsi saman käsikirjoituksen kirjoittamista varten kahden kuukauden kirjastoapurahan. Hakemuksessani pyysin apurahaa vähän pidemmälle ajalle, mutta olin hyvin innoissani ja otettu, kun sain apurahapäätöksen.

Keväällä myös ilmoittauduin Anne Leinosen vetämälle ja Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n järjestämälle Romaanin rakenne ja synopsis -kurssille, jolle vein suunnitelmani tekeillä olevasta romaanista. Kurssiin kuului kaksi lähitapaamiskertaa ja etätehtäviä. Kurssi päättyi elokuussa, juuri sopivasti ennen suunnittelemaani apurahakauden alkua. Kiitos Annen ja kurssilaisten, minulla oli kasassa rakenne ja lukukohtainen suunnitelma tyyliin ”tässä on ohje, sen kuin alat kirjoittaa”.

Olin suunnittelut kirjastoapurahalla tapahtuvan työskentelyn ajoittuvan syksylle 2018, aloitin 1.9. ja lopetin 31.10. Kaikeksi onneksi minulla on mahtava työnantaja, joka ei laittanut kapuloita rattaisiin tämän suhteellisen ilmoitusluontoisen asian kohdalla, vaan apurahakausi järjestyi toiveideni mukaisesti ja sain keskittyä kirjoittamiseen. Toisin sanoen syys- ja lokakuun ajaksi työni vain vaihtui laatupäällikön työstä kirjoittajan työhön.

Haluan olla rehellinen. En kirjoittanut 8 tuntia päivässä K-P-käsikirjoitusta. Saatoin kirjoittaa 4, 6, 8, 12 tai 16 tuntia, ja lomareissun aikana oli päiviä, etten kirjoittanut lainkaan. En myöskään kirjoittanut pelkästään K-P-käsikirjoitusta.

Minulla on ollut pitkään (lue: vuosia) työn alla myös käsikirjoitus C. Käsikirjoitus C:tä kirjoitin ns. välipaloina syyskuun aikana, kun käsikirjoitus K-P jostain syystä tuntui liian raskaalta tai jouduin jättämään sen hetkeksi ”hautumaan”. Käsikirjoitus C:n ensimmäinen versio valmistui syyskuun aikana. Sitten päätin jättää sen ajattelemisen kokonaan joksikin aikaa, olin niin iloinen ja helpottunut ensimmäisen version valmistumisesta.

Lokakuussa keskityin täysin käsikirjoituksen K-P kirjoittamiseen. Tekstiä syntyi hurjalla vauhdilla, olihan minulla resepti, nuotit ja kaikki valmiina. Jonkin verran jouduin ramppaamaan kirjastossa ja eksyin nettiin etsimään taustamatskua, mutta aina kun sain jonkin ”ongelmakohdan” ratkaistua, saatoin jatkaa kirjoittamista ilman epäilyksiä. Syyskuun aikana kirjoitin n. 40 % käsikirjoituksesta K-P, loput prosentit lokakuussa. Käyntiin pääseminen ei ollut suoranaisesti hankalaa, mutta siihen liittyi yllättäviä asioita, joita en ollut miettinyt etukäteen.

Miten tämä hahmo puhuu? Sopiiko preesens varmasti tähän ja imperfekti tähän? Miksi tämä kertojanääni ärsyttää minua? Jos se ärsyttää minua, täytyy sen ärsyttää lukijaakin.

Tällaiset havainnot aiheuttivat kokeilukierroksia, tekstin tuottamista, muokkaamista tai poistamista. Kyse ei ollut niinkään siitä, että olisin miettinyt jonkun tietyn lukijan tai lukijatyypin reaktioita kirjoittamaani tekstiin, vaan siitä, että huomasin jonkin haittaavan – ja siten myös estävän – nimenomaan itseäni. Kun sain kertojanäänen itselleni suotuisaksi ja hahmon puhumaan ja reagoimaan tavalla, jolla halusin, kirjoittamisen ongelmat katosivat. Tuli uusi ongelmia, mutta ne liittyivät yleensä outoihin yksityiskohtiin, kuten suotyyppeihin, kanuunoihin ja purilaisiin. Sellaiset on aina selvitettävissä. Käsikirjoitus K-P:n ensimmäinen versio valmistui lokakuun viimeisenä päivänä.

Kumpikaan käsikirjoituksista ei ole mitenkään ”valmis”. Puhun ensimmäisten versioiden valmistumisesta. Ennen kuin K-P tai C ovat valmiita kirjoja, ne kokevat vielä kovia.

Käsikirjoitus C:n editoinnin olen pikku hiljaa aloittanut ja voin sanoa, että lopputulos tulee olemaan samanlainen kuin ensimmäinen versio eikä mitään sinnepäinkään!

Olen ehtinyt ottaa jonkin verran etäisyyttä sekä käsikirjoituksiin että apurahajaksoon. Suoraan sanottuna, en usko, että olisin saanut edes kolmasosaa kaikesta tästä tehtyä ilman mahdollisuutta keskittyä kirjoittamiseen. En olisi päässyt alkua pidemmälle ilman apurahaa. Myönnän, että tilanteeni oli kaikin puolin optimaalinen: minulla oli valmis paketti, jota lähteä kirjoittamaan, ja ns. salarakas, jota kirjoittaa, jos toinen tökkii. Olin motivoitunut ja innoissani, sain aikaa järjestymään, pystyin käyttämään saamani ajan todella hyvin hyödyksi jne. En pidä mitenkään itsestään selvänä sitä, että seuraavalla apurahalla (jos saan sellaisen) pystyisin samanlaiseen kirjoitustahtiin. Kaikki projektit ovat sitä paitsi erilaisia.

Mutta se lopputulos. 

Ilman apurahaa tämä ei olisi ollut mahdollista. Nyt normaaliin työviikkoon palattuani tuntuu, etten saa juuri mitään aikaiseksi. Olen eri tavalla väsynyt ja suuntautunut, kirjoittamiseen ei riitä samalla tavalla paukkuja eikä aikaa. 

Lyhyestäkin apurahasta on iso hyöty, 2 kk apuraha on enemmän kuin 0 kk apuraha! Kiitos Keskipohjanmaan säätiölle ja Taiteen edistämiskeskukselle! Nyt minulla on tekstiä, jota muokata, josta puhua muiden kanssa, jota miettiä ja rakastaa ja josta lähteä muokkaamaan joskus hamassa tulevaisuudessa ehkä julkaistavaa romaania.