Ryhdyin pari päivää sitten perkaamaan kommentteja ja editoimaan tekstiä. Työ on edennyt hyvin, mutta tunnetasolla jotenkin takkuisesti. Takaraivossa kytee miete siitä, että pian tämä kirja tulee valmiiksi ja sitten... se on valmis. Teksti oikoluetaan ja taitetaan, kirja painetaan, julkaistaan ja myydään. On luonnollista olla huolissaan siitä, onko kaikki nyt varmasti kunnossa, olisiko sittenkin pitänyt kertoa enemmän siitä, tai jättää se yksi kohta pois. Luotan kustannustoimittajaani, mutta silti pieni epävarmuus nakertaa. Haluan esikoiskirjani olevan hyvä, omalla mittapuullani hyvä. Lukijat muodostavat omat käsityksenä, ja niihin en voi vaikuttaa.
Samalla kun editoin Väkevää mieltä, suunnittelen seuraavia tekstejäni. Olen suorittaja. Nautin siitä, että saan merkitä tehtävän tehdyksi, mutta samalla katson jo eteenpäin ja mietin, mikä on seuraava tehtävä. Olen mukana toimittamassa Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien urbaanin fantasian antologiaa Meliwas ja muita kaupunkeja, joka julkaistaan tänä vuonna. Siitä tulee yksi rasti ruutuun. Minulla on ideatasolla kaksi novellia, joita en ole vielä ehtinyt kirjoittaa, ja sitten on se toinen. Toinen romaani siis. Katselen kalenteriani ja vedän viivan edellisen päivän yli. Haluaisin aloittaa jo nyt. Mielessäni olenkin jo aloittanut.
