maanantai 31. joulukuuta 2018

Katsaus vuoteen 2018 ja lupaukset vuodelle 2019


Perinteiseen tapaan on hyvä vähän vilkaista taaksepäin, mitä tulikaan tehtyä kuluneen vuoden aikana. Kirjailijaminäni työskenteli uusien tekstien parissa samalla kun iloitsi kaikesta siitä, mitä Väkevä mieli toi mukanaan.


Kohokohtia vuodelta 2018


Kuten vuosi sitten mainitsin, vuoden 2018 ei tarvitse olla ihmeellinen ollakseen edeltäjäänsä parempi. Näinpä. Ensinnäkin kesä oli aivan upea minulle, joka tykkää auringosta ja lämmöstä. 

Uimapaikkamme "Kolamonttu" Kokkolassa. Noin klo 10 aikaan aamuisin pulahdettiin, kuivateltiin kivillä. Lämpötila +25 astetta tai enemmän. Muistetaan vuoden 2018 kesä ihanana, lämpimänä ja parhaana pitkään aikaan.


Aivan huikeita juttuja tapahtui vuonna 2018: Huhtikuun lopussa olin kunniavieraana Kummaconissa Oulussa! Pääsin legendaariseen E80-esikoiskirjailijaseminaariin! Julkaisimme Tuoretta verta -kirjoitusoppaan, jonka positiivinen ja innostunut vastaanotto on ollut ihana yllätys! Turun kirjamessuilla promottiin opasta oikein urakalla Markon ja Annen kanssa, pääsin jopa radioon puhumaan, jee!
Romaanin rakenne työn alla.

Minulle oli lottovoitto saada kirjastoapuraha. Sain sen avulla kirjoitettua todella paljon ja laannutettua omaa tyytymättömyyttäni aikaansaamisteni suhteen. Sain myös myönteisen kustannuspäätöksen löytöretkiromaanilleni, ja kirja ilmestyy 2020! Tällä hetkellä se kulkee työnimellä "Cristo", mutta yritän keksiä kirjalle kivan nimen.


Tänä vuonna novellejani julkaistiin kahdessa Osuuskumman-antologiassa Naamioissa ja Sirkus Synkässä. Aiemmin Stk ry:n julkaisemassa Supernova-antologiassa ilmestynyt novellini Talven lapset julkaistiin ruotsiksi antologiassa Trollguld och andra berättelser

Vuoden 2018 julkaisuja.

Lisäksi olen toimittanut kahta antologiaa, jotka julkaistaan vuonna 2019: Siipisulka on antologiallinen enkelinovelleja, joita olemme Saara Henrikssonin kanssa toimittaneet parin vuoden ajan, ja Puiden puhetta on Osuuskumman antologia, jota toimitan Anu Korpisen kanssa.


Ehdin lomailla kesälomalla ihan vaan kotosalla ja syyskuussa Espanjan Costa Doradalla.

Castell de Siurana. Olin Espanjassa "kirjoituslomalla" syyskuussa 2018.

Otin tänä vuonna myös uuden askeleen kustannustoimittajana, kun Taru Kumara-Moision Taniwha (julk. keväällä 2019) tuli minulle toimitettavaksi. Loppuvuodesta otin hoteisiini myös toisen romaanin, Anni Nupposen Valkoisen kaupungin, joka julkaistaan alkuvuodesta 2019. Molemmat romaanit ovat hyvässä vaiheessa ja niitä on ollut ilo toimittaa.

Tarragonassa kahvilla.
Päättyvän vuoden aikana tein Osuuskumman eteen paljon, vaikka kaikki ei välttämättä näy ulospäin. Jatkan kuitenkin mielelläni Osuuskumman parissa eikä sen suhteen mikään tule osaltani muuttumaan ainakaan seuraavan vuoden aikana. Tämän vuoksi olen jättäytynyt pois muutamista muista tehtävistä, joissa olen ollut useamman vuoden mukana, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin lopullisesti sulkenut ovia takanani. Mieluummin puhuisin välivuodesta tai -vuosista, ja mistä sitä ikinä tietää, mihin tässä vielä päätyy (parempi kun ei tiedäkään).

Kyllä sitä hommaa sitten vaan olikin. Muistin vielä lopuksi, että keväällä viimeistelin kirjoittamisen opinnot avoimessa yliopistossa. Syksyllä tein lopullisen päätöksen, etten jatka opintoja ainakaan toistaiseksi, koska olen nyt kiinnostuneempi olemaan taiteilija :D

Tuskin tässä nyt oli likimainkaan kaikki, ihan riittävästi joka tapauksessa!

Lupaukset vuodelle 2019


- kirjoitan enemmän ja vähennän muita juttuja
- editoin löytöretkiromaanista timantin kustannustoimittajani Katrin kanssa ja editoin myös toisen käsikirjoitukseni kustantamokierrokselle
- en ota uusia toimitusprojekteja vastaan vuonna 2019 elleivät ne selkeästi painotu seuraavalle vuodelle
- pidän enemmän vapaata ja lomaa ja parempaa huolta itsestäni






torstai 13. joulukuuta 2018

Pari sanaa kirjoittamisesta ja apurahasta ja apurahalla kirjoittamisesta esikoiskirjailijan silmin


Olen vuoden 2017 esikoiskirjailija ja monin tavoin vielä ”uusi”. Vuonna 2018 olen kuitenkin jo saanut ensimmäiset apurahani. Tunnen itseni etuoikeutetuksi ja onnekkaaksikin, sillä tiedän, että apurahoista käydään kovaa kilpailua ja ettei suurin osa esikoiskirjailijoista saa apurahaa.

Viime toukokuussa käytin Keskipohjanmaan säätiöltä saamani kulttuurityön apurahan käsikirjoituksen suunnitteluun. Apuraha oli siis romaanikäsikirjoitusta – kutsutaan sitä K-P:ksi – varten. Taiteen edistämiskeskus myönsi saman käsikirjoituksen kirjoittamista varten kahden kuukauden kirjastoapurahan. Hakemuksessani pyysin apurahaa vähän pidemmälle ajalle, mutta olin hyvin innoissani ja otettu, kun sain apurahapäätöksen.

Keväällä myös ilmoittauduin Anne Leinosen vetämälle ja Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n järjestämälle Romaanin rakenne ja synopsis -kurssille, jolle vein suunnitelmani tekeillä olevasta romaanista. Kurssiin kuului kaksi lähitapaamiskertaa ja etätehtäviä. Kurssi päättyi elokuussa, juuri sopivasti ennen suunnittelemaani apurahakauden alkua. Kiitos Annen ja kurssilaisten, minulla oli kasassa rakenne ja lukukohtainen suunnitelma tyyliin ”tässä on ohje, sen kuin alat kirjoittaa”.

Olin suunnittelut kirjastoapurahalla tapahtuvan työskentelyn ajoittuvan syksylle 2018, aloitin 1.9. ja lopetin 31.10. Kaikeksi onneksi minulla on mahtava työnantaja, joka ei laittanut kapuloita rattaisiin tämän suhteellisen ilmoitusluontoisen asian kohdalla, vaan apurahakausi järjestyi toiveideni mukaisesti ja sain keskittyä kirjoittamiseen. Toisin sanoen syys- ja lokakuun ajaksi työni vain vaihtui laatupäällikön työstä kirjoittajan työhön.

Haluan olla rehellinen. En kirjoittanut 8 tuntia päivässä K-P-käsikirjoitusta. Saatoin kirjoittaa 4, 6, 8, 12 tai 16 tuntia, ja lomareissun aikana oli päiviä, etten kirjoittanut lainkaan. En myöskään kirjoittanut pelkästään K-P-käsikirjoitusta.

Minulla on ollut pitkään (lue: vuosia) työn alla myös käsikirjoitus C. Käsikirjoitus C:tä kirjoitin ns. välipaloina syyskuun aikana, kun käsikirjoitus K-P jostain syystä tuntui liian raskaalta tai jouduin jättämään sen hetkeksi ”hautumaan”. Käsikirjoitus C:n ensimmäinen versio valmistui syyskuun aikana. Sitten päätin jättää sen ajattelemisen kokonaan joksikin aikaa, olin niin iloinen ja helpottunut ensimmäisen version valmistumisesta.

Lokakuussa keskityin täysin käsikirjoituksen K-P kirjoittamiseen. Tekstiä syntyi hurjalla vauhdilla, olihan minulla resepti, nuotit ja kaikki valmiina. Jonkin verran jouduin ramppaamaan kirjastossa ja eksyin nettiin etsimään taustamatskua, mutta aina kun sain jonkin ”ongelmakohdan” ratkaistua, saatoin jatkaa kirjoittamista ilman epäilyksiä. Syyskuun aikana kirjoitin n. 40 % käsikirjoituksesta K-P, loput prosentit lokakuussa. Käyntiin pääseminen ei ollut suoranaisesti hankalaa, mutta siihen liittyi yllättäviä asioita, joita en ollut miettinyt etukäteen.

Miten tämä hahmo puhuu? Sopiiko preesens varmasti tähän ja imperfekti tähän? Miksi tämä kertojanääni ärsyttää minua? Jos se ärsyttää minua, täytyy sen ärsyttää lukijaakin.

Tällaiset havainnot aiheuttivat kokeilukierroksia, tekstin tuottamista, muokkaamista tai poistamista. Kyse ei ollut niinkään siitä, että olisin miettinyt jonkun tietyn lukijan tai lukijatyypin reaktioita kirjoittamaani tekstiin, vaan siitä, että huomasin jonkin haittaavan – ja siten myös estävän – nimenomaan itseäni. Kun sain kertojanäänen itselleni suotuisaksi ja hahmon puhumaan ja reagoimaan tavalla, jolla halusin, kirjoittamisen ongelmat katosivat. Tuli uusi ongelmia, mutta ne liittyivät yleensä outoihin yksityiskohtiin, kuten suotyyppeihin, kanuunoihin ja purilaisiin. Sellaiset on aina selvitettävissä. Käsikirjoitus K-P:n ensimmäinen versio valmistui lokakuun viimeisenä päivänä.

Kumpikaan käsikirjoituksista ei ole mitenkään ”valmis”. Puhun ensimmäisten versioiden valmistumisesta. Ennen kuin K-P tai C ovat valmiita kirjoja, ne kokevat vielä kovia.
Käsikirjoitus C:n editoinnin olen pikku hiljaa aloittanut ja voin sanoa, että lopputulos tulee olemaan samanlainen kuin ensimmäinen versio eikä mitään sinnepäinkään!

Olen ehtinyt ottaa jonkin verran etäisyyttä sekä käsikirjoituksiin että apurahajaksoon. Suoraan sanottuna, en usko, että olisin saanut edes kolmasosaa kaikesta tästä tehtyä ilman mahdollisuutta keskittyä kirjoittamiseen. En olisi päässyt alkua pidemmälle ilman apurahaa. Myönnän, että tilanteeni oli kaikin puolin optimaalinen: minulla oli valmis paketti, jota lähteä kirjoittamaan, ja ns. salarakas, jota kirjoittaa, jos toinen tökkii. Olin motivoitunut ja innoissani, sain aikaa järjestymään, pystyin käyttämään saamani ajan todella hyvin hyödyksi jne. En pidä mitenkään itsestään selvänä sitä, että seuraavalla apurahalla (jos saan sellaisen) pystyisin samanlaiseen kirjoitustahtiin. Kaikki projektit ovat sitä paitsi erilaisia.

Mutta se lopputulos. 

Ilman apurahaa tämä ei olisi ollut mahdollista. Nyt normaaliin työviikkoon palattuani tuntuu, etten saa juuri mitään aikaiseksi. Olen eri tavalla väsynyt ja suuntautunut, kirjoittamiseen ei riitä samalla tavalla paukkuja eikä aikaa. 

Lyhyestäkin apurahasta on iso hyöty, 2 kk apuraha on enemmän kuin 0 kk apuraha! Kiitos Keskipohjanmaan säätiölle ja Taiteen edistämiskeskukselle! Nyt minulla on tekstiä, jota muokata, josta puhua muiden kanssa, jota miettiä ja rakastaa ja josta lähteä muokkaamaan joskus hamassa tulevaisuudessa ehkä julkaistavaa romaania.

torstai 9. elokuuta 2018

Koettu! E80-esikoiskirjailijaseminaari 2018



Tämä on lyhyt päiväkirjamainen läpikäynti omasta kokemuksestani E80-seminaarissa.

Toukokuussa sain ilouutisen: minut ja Väkevä mieli oli valittu legendaariseen E80-esikoiskirjailijaseminaariin! Olin kuullut tapahtumasta kollegoilta ja haaveillut seminaariin pääsystä uskomatta kuitenkaan todella, että onni voisi suosia minua tällä tavalla. En osannut oikein asettaa ennakko-odotuksia seminaariviikonlopulle vaan astuin junaan avoimin mielin ja innokkaana vastaanottamaan tuli mitä tuli. Mahtava, ainutlaatuinen kokemus siitä tuli.


Kuvia Lasikylästä. 

to 2.8.2018

Saavuin Toijalan rautatieasemalle vähän ennen yhtätoista. Asemalta matka vei Nuutajärven Lasikylään, joka paljastui hyvin miellyttäväksi ympäristöksi. Heti Kahvila+Keittiö Sylvin aulassa tapasin muita esikoiskirjailijoita. Majoituspaikaksemme paljastui Kivimuuri-rakennuksen toisen kerroksen Kylähotelli Tyyne. 

Kivimuurissa oli lasinäyttely "Muistijälki –  tarinoita Nuutajärveltä"
ja lasitaidetta oli myös ympäriinsä hotellin käytävällä ja kokoushuoneessa. 

Ympäristö oli miellyttävä, ulkoilman lämpötila mukavat +28 astetta tai sinnepäin, aurinko paistoi. Seminaarin vetäjinä toimivat tänä vuonna kirjailija, sanataideopettaja Taija Tuominen, kirjailija, toimittaja Erkka Mykkänen ja kirjallisuudentutkija Maria Laakso. Kaikki tunsin entuudestaan vain nimeltä, en ollut tavannut ketään heistä aiemmin. En ollut tavannut myöskään muita esikoiskirjailijoita, mutta tulimme heti juttuun. Kaikki olivat iloisia, avoimia ja rentoja. Keskustelut lähtivät hyvin käyntiin, tutustuminen tapahtui luonnostaan. 

Torstai alkoi siis majoittumisella ja tutustumiskierroksella. Taija Tuominen alusti keskustelua puhumalla esikoiskirjailijoista tekemänsä tutkimuksen pohjalta. Iltapäivällä käytiin läpi osallistujien teoksia. Yksi vetäjistä alusti keskustelua analysoimalla lyhyesti kunkin teoksen, kirjailija sai vastata kysymyksiin ja kertoa ajatuksiaan teoksestaan.

Illalla siirryimme bussikuljetuksella kaupan kautta Metsälinnaan, missä ohjelmassa oli saunomista ja illanistumista. Seuraamme liittyi Pentinkulman päivillä esiintynyt Susinukke Kosola. Metsälinnan reissulta en muistanut ottaa yhtäkään valokuvaa, mutta sauna oli kuuma, olut kylmää ja ulkona niin lämmin, ettei vilvoittelusta oikein voinut puhua.

Väsy alkoi painaa silmiä, koska aamuherätys oli ollut suhteellisen aikainen siihen nähden, että kesälomani oli vielä kesken ja olin tottunut nukkumaan pari tuntia pidempään. Palasimme Lasikylään kuitenkin hyvissä ajoin ennen puolta yötä. Vaikka helteet olivat lämmittäneet rakennuksen, uni maistui, kun ikkuna oli auki. 


Ihania lasilintuja kokoushuoneen hyllyssä.


pe 3.8.2018

Nautimme aamupalan Sylvissä ja siirryimme sitten Kivimuurin yläkertaan jatkamaan seminaariaiheiden parissa. Maria Laakso alusti keskustelun kritiikistä ja sen vastaanottamisesta. Ennen lounasta kävimme läpi myös loput esikoiskirjailijoiden teokset. Lounaan jälkeen puhumaan tulivat Sirpa Kähkönen Kirjailijaliitosta sekä Saara Tiuraniemi Kustannusosakeyhtiö Tammesta. Iltapäivän lopuksi Erkka Mykkänen kertoi apurahoista, ja keskustelimme muutenkin kirjailijan toimeentulosta sekä julkisuudesta. Tilanteeseen sopivasti kirjailija Tommi Kinnunen tuli pikavisiitille uunituoreen kirjansa kanssa ja sanoi pari sanaa apurahoista (”kannattaa hakea”). No, puhuttiin siinä toki enemmänkin, mutta asioista, jotka jäävät tämän blogin ulkopuolelle.

Sylvi piti ovensa auki normaalia pidempään, jotta saimme istua iltaa ulkosalla ja nauttia virvokkeita. Keskustelut liittyivät hyvin pitkälti kirjoittamiseen ja kirjailijuuteen. Porukan kanssa oli helppo päästä samalle aaltopituudelle, vertailla kokemuksia ja pohtia erilaisia näkökulmia kirjoittamiseen ja omaan esikoisteokseen. 

Ulkoilmalasitaidetta. Hienoja, inspiroivia lasiteoksia.
Takanani näkyvän Lasipuun rungon korkeus on 3,2 m ja siinä on n. 1600 lasipalloa. 

la 4.8.2018

Aamupäivällä puhuimme toisista kirjoista. Niistä, jotka kirjoitamme nyt esikoisten jälkeen. Puhuimme suunnitelmista tai siitä, jos niitä ei ole. Mietimme erilaisia apurahoitusvaihtoehtoja kohdeapurahoista residensseihin, pohdimme kirjoittamisen esteitä ja erilaisia tapoja asennoitua kirjoittamistyöhön. 

Yhdentoista nurkilla oli kuljetus Urjalaan. Yhtenäiskoululla oli meidän E80-seminaarilaisten paneelikeskustelu, johon yleisöllä oli vapaa pääsy. Paneeli järjestettiin auditoriossa, jonne saapuikin oikein mukavasti kuulijoita. Osalle esikoiskirjailijoista paneelikeskustelu oli ensimmäinen laatuaan, itse olen jo jokseenkin konkari näissä esiintymisissä, mutta pieni jännitys on mielestäni hyvästä ja kuuluu asiaan. Paneeli kesti puolitoista tuntia: osa luki otteita kirjoistaan ja osaa haastateltiin. Olin mielelläni haastateltavana, koska en varmaankaan olisi osannut valita Väkevästä mielestä hyvää kohtaa ääneen luettavaksi. 

Paneelin jälkeen oli lounastauko. Kirjamyynti oli käsittääkseni vilkasta. Kaikkien seminaarilaisten kirjoja myytiin paikan päällä, ja ehdin pariin Väkevään mieleen laittaa nimmarit syömisen ohessa. Lauantain päätapahtuma oli Kirjan juhla, johon tuli yleisöä niin paljon, etteivät kaikki halukkaat tainneet mahtua istumaan. Puhujina olivat Erkki Tuomioja, Teemu Keskisarja, Virpi Hämeen-Anttila ja Lauri Maijala, ja lopuksi Pekka Laiho veti monologiesityksen "Ylpeys". Oli ihanaa olla paikalla, nähdä kaikki ihmiset ja kuunnella hienoja puheita sisällissodan jäljistä ja sovinnon etsimisestä. 

Siirryimme Kirjan juhlan päätyttyä Urjalan kunnantalolle puutarhajuhlaan. Illaksi oli vielä ohjelmassa lavatanssit Menosen lavalla. Lauantai vilahti ohi nopeasti ja salakavalasti, ja esikoiskirjailijoiden keskuudessa oli jo havaittavissa seminaarin päättymisen haikeutta.


Seminaarimateriaalia, Sylvin ruokalista, Menosen lavan ilmoitustaulu,
yksi monista infokylteistä, tunnelmallinen käytävän pääty ja Rutajärvi. 


su 5.8.2018

Söimme aamupalan yhdessä ja summasimme vielä seminaaria yhteen. Facebook-ryhmä oli perustettu, ja hyvästellessämme toivoimme ainakin sitä, että tapaisimme vielä joskus. Jokainen lähti paluumatkalle omaan arkeensa, toiset pohjoiseen, toiset etelään. Osa palaa koteihinsa ulkomaille, minä Keski-Pohjanmaalle. Toijalan rautatieaseman yli pyyhkäisi rankka ukkoskuuro juuri silloin, kun minun piti nousta R-junaan, mutta Tampereella paistoi jo aurinko!

***

Nuutajärven Lasikylän miljöö oli piristävä ja sopivan rauhallinen. Kuvasin aina ehtiessäni lasitaidetta ja ympäristöä, toivottavasti kuvistani välittyy jonkinlaista seminaarin ja taiteen tunnelmaa. 

Päivät menivät todella nopeasti, koska ohjelmaa oli runsaasti. Pentinkulman päivät ja E80-seminaari olivat kokonaisuudessaan mielestäni todella ihana tapahtuma. Tunnen itse etuoikeutetuksi, että sain olla mukana. Tunnen kiitollisuutta, että sain tutustua näihin ihmisiin, kokea tämän kaiken. 

Olen kuullut aiempina vuosina E80-seminaariin osallistuneiden kirjailijoiden sanovan, että tämä on ollut heidän eskarivuotensa kohokohta – ja kyllä se sitä on minunkin kohdallani! 


***

Mikä on Pentinkulman päivät?

Vuosittain heinä-elokuun vaihteessa järjestettävä valtakunnallinen kirjallisuustapahtuma Urjalassa. Pentinkulman päiviä on järjestetty vuodesta 1978 alkaen. Tapahtuman on perustanut Väinö Linnan seura ry, ja nykyisin se järjestetään yhteistyössä Urjalan kunnan kanssa. Tapahtumaan osallistuu vuosittain pari tuhatta kävijää.
Lue lisää Pentinkulma päivistä osoitteesta http://pentinkulmanpaivat.fi/

Urjalan kunta sijaitsee Länsi-Suomen läänissä Etelä-Pirkanmaan seutukunnassa valtatien numero 9 (Turku – Tampere) varrella.


Mikä on E80-esikoiskirjailijaseminaari?

Pentinkulman päivät -kirjallisuustapahtuman yhteydessä järjestetään vuosittain esikoiskirjailijoille tarkoitettu perinteikäs E80-seminaari, jonka järjestävät Väinö Linnan seura ja Urjalan kunta. Seminaarissa pohditaan kirjailijuuteen liittyviä kysymyksiä ja kirjailijan ammatin haasteita, keskustellaan monipuolisesti kirjoittamisesta, kritiikistä ja mm. apurahoista. Seminaari on loistava tilaisuus solmia kontakteja muihin esikoiskirjailijoihin.


***

Vuoden 2018 E80-seminaarin kirjailijat ja teokset:

Anna Rimpelä: Pitkään meni ihan hyvin (Otava)
Ben Kalland: Vien sinut kotiin (Atena)
Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat (Otava)
Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa (Siltala)
Enni Vanhatapio: Absentia (Gummerus)
Jussi Huhtala: Ukkosenjohdatin (Atena)
Laura Manninen: Kaikki anteeksi (WSOY)
Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja (Teos)
Maria Mustranta: Sokeita hetkiä (WSOY)
Marjo Katriina Saarinen: Kerrottu huone (Teos)
Marko Kantomaa: Ylpeydestä (Johnny Kniga)
Mervi Koskela: Metsäksi laulettu puu (Sanasato)
Mia Myllymäki: Väkevä mieli (Osuuskumma)



sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kirjoittamisia, kohtaamisia ja kummallisia juttuja


Vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin! Olin viikonloppuna viimeisessä kandiseminaarin tapaamisessa Jyväskylässä. Koska olen suorittanut opintojani avoimessa yliopistossa, varsinainen tutkinto antaa vielä odottaa itseään, mutta nyt olen positiivisissa fiiliksissä, että työn ja kaiken muun ohella jaksoin paahtaa kasaan kandidaatintutkielman.

Viime viikolla julkistettiin Pentinkulman päivien yhteydessä järjestettävän E80-esikoiskirjailijaseminaarin osallistujat. Olin todella iloinen kuullessani, että pääsen mukaan. E80-seminaarilla on legendaarinen maine ja olen kuullut siitä pelkkää hyvää. Odotan innolla seminaariviikonlopun kohtaamisia ja keskusteluja.

Huhtikuun lopussa olin kunniavieraana Kummaconissa Oulussa. On varmaan sanomattakin selvää, että olin erittäin otettu kun sain kutsun. Osallistuin Kummaconiin lauantaina. Matti Järvisen luotsaamassa keskustelupaneelissa keskustelimme Briitta Hepo-ojan ja Eero Korpisen kanssa kumman kirjoittamisesta, kirjoitusprosesseista ja kirjan julkaisemisesta. Omassa kunniavierasohjelmassani kerroin omasta tiestäni kirjailijaksi. Yleisö oli hyvin mukana ja esitti ilahduttavan paljon kysymyksiä. Tällaiset kohtaamiset ovat miellyttäviä :) Vinkkinä, että Kummaconissa on kokemukseni mukaan aina kivasti porukkaa ja supermukava tunnelma – kannattaa siis lähteä kauempaakin paikalle! 

Kummaconista ajoin Ristiinaan Vappuleirille Anne Leinosen luo. Tämä oli yksi niistä legendaarisista Usvaleireistä, joista kerrotaan kummallisia juttuja... Olin perillä myöhään illalla, pimeys oli jo laskeutunut ja usvaa leijui ympärilläni viimeisten kilometrien aikana (kieltämättä vähän värisyttävää). Leirille kokoontui tusinan verran kirjoittajia. Annoimme ja saimme palautetta toistemme teksteistä, keskustelimme kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta ja vähän muustakin. Sain hyvää palautetta keskeneräisestä löytöretkiteemaisesta romaanikäsikirjoituksestani. Saara Henriksson luonnehti sitä ”kunnianhimoiseksi projektiksi”. Sitä se tosiaan on ;)

Yhden vapaan viikonlopun jälkeen vuorossa oli hieno Popcult Day Helsingissä. Osallistuin Samuli Antilan luotsaamaan keskustelupaneeliin ”Miten kirjailijaksi pääsee?” ja juonsin ainutlaatuisen Drabble Battlen, jossa toisistaan mittaa ottivat Artemis Kelosaari ja O.E. Lönnberg. Olen hieman epävarma ottelun lopputuloksen reiluudesta, mutta viekas kettu Kelosaari antoi Lönnbergille köniin – myöhemmin Lönnberg ilmoitti Facebookissa suunnittelevansa revanssia.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna tie vie jälleen Helsinkiin, tällä kertaa Anne Leinosen vetämälle Romaanin rakenne & synopsis -kurssille (järjestäjä Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry). Tarkoituksena on saada eväitä seuraavan romaanikäsikirjoitukseni toteuttamiseksi. Siitä sanottakoon, että romaani sijoittuu fantastiselle Keski-Pohjanmaalle, ja olen itse todella innoissani projektista. Pasilan kirjastossa on kurssilauantaina Anne Leinosen avoin yleisöluento "Rakenne kannattelee tarinaa".

Pelkästään kuukauden aikana ehtii siis tapahtua vaikka ja mitä! Katsotaan, pysyykö tahti yhtä kiivaana alkukesästä vai ehtisinkö vetää henkeä ennen Finnconia. 

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Tervemenoa 2017

Tervemenoa 2017. Onneksi päättyy, hyvä niin, kyllä sitä on odotettukin. Sydämellisesti tervetuloa, uusi vuosi 2018, toivottavasti kohtelet hellemmin kuin edeltäjäsi.

Tein pienen yhteenvedon vuoden 2017 hyvistä ja huonoista asioista. Luultavasti asioita on unohtunut molemmista listoista, mutta tässä on ehkä tärkeimmät.

Hyvää vuodessa 2017:

- Väkevän mielen julkaisu ja tuplajulkkarit
- Murtumia maisemassa – urbaanin löytöretkeilyn antologia, jossa mukana novellini Ongelmajätettä
- Meliwas ja muita kaupunkeja -antologian julkaisu – pitkä projekti saatiin päätökseen!
- Kosmoskynässä 2/2017 on novellini, haastatteluni ja arvio kirjasta
- Kirjoittamisen aineopinnot valmiiksi
- Worldcon
- USA:n matka
- uusi työpaikka ja mahtavat työtoverit
- Keskipohjanmaan säätiön apuraha
- ystävät – tapasin myös paljon uusia ihania ihmisiä!
- Osuuskumma, Stk ja Usvaleiri

Huonoa vuodessa 2017:

- äidin kuolema ja siihen liittyvät asiat, kuten sukulaiset, joiden mielestä vainajan viimeistä tahtoa ei tule kunnioittaa
- kylpyhuoneremontti, joka kesti puoli vuotta ja joka ei todellakaan sujunut niin kuin Strömsössä
- huonoin kesä ikinä
- parhaan ystävän sairastuminen
- oman terveydentilan heikentyminen
- ihmiset, joiden mielestä heidän asioidensa kuuluu olla minun elämäni tärkeysjärjestyksessä kaiken muun esim. terveyteni edellä
- jatkuva väsymys ja ärsytys
- niska- ja hartiavaivojen paheneminen
- oikean ranteen tähystys (ganglio poissa, mutta muuten sama vaiva pysyy)
- huonoin joulu ikinä
- Suomi vuonna 2017 – ”aktiivimalli” vain yhtenä esimerkkinä

Esikoiskirjailijan vuosi ei ollut aivan sellainen kuin olin kuvitellut. Päällisin puolin vuodesta jäi paha maku suuhun, vaikka toki olen yrittänyt iloita silloin, kun siihen ollut syytä. Hyvät asiat liittyvät enimmäkseen kirjoittamiseen, tavalla tai toisella. Toivon, että vuonna 2018 minulla on aikaa ja jaksamista kirjoittaa, onhan työn alla kaksi romaanikäsikirjoitusta ja useita novelleja. Toivon, että ensi kesä olisi parempi jo ihan kelienkin puolesta, jotta moottoripyörällä tarkenisi ajaa ilman toppahaalaria.


perjantai 24. marraskuuta 2017

Tuplajulkkarit - esikoiskirja ansaitsee juhlat vaikka kahteen kertaan

Esikoisromaanin julkaiseminen on iso juttu! Kun Väkevä mieli meni painoon, minulle alkoi konkretisoitua todellisuus, johon kuului myös kirjan julkistamistilaisuus. 

Pitkään oli selvää, että julkkareita juhlittaisiin Helsingin kirjamessujen aikaan Helsingissä, koska silloin paikalla on tuttuja eri puolilta Suomea. Varasimme kustantajan kanssa Bar 7 Blingsin Radisson Blu Plazan alakerrasta. Ratkaisu ei kuitenkaan ollut täysin tyydyttävä, koska koti-Kokkolan sukulaiset, ystävät ja muut kiinnostuneet eivät välttämättä pääsisi Helsinkiin asti juhlimaan.

Puhuin asiasta puolisolleni juhannusviikolla. Kehittelimme yhdessä alustavan suunnitelman, ja otin yhteyttä ulkopuolisiin tahoihin. Halusin pitää Kokkolassa enemmän kuin kirjanjulkkarit.

Puolisoni kysyi bändikavereidensa kiinnostusta, ja he innostuivat. Minä kysyin Mikko Malmin kiinnostusta runo-ohjelman pitämiseen, ja hän innostui. Laitoin viestiä Corner’s Pubin Jani Kankaalle, ja sovimme Väkevän iltaman ajankohdaksi lauantain 4.11.2017.

Alkuvalmisteluihin minulta kului huomattavasti vähemmän energiaa kuin bändeiltä. Siis – kaksi bändiä! Kaiden Karavaani soittamaan avajaismusiikkia Väkevän iltaman alkuun, jolloin paikalle saapunut yleisö saa virittäytyä lauantai-illan tunnelmaan ja hakea juotavaa, ja illan kruunuksi livebändi, jolta pyysin väkevää musiikkia. Erityisesti jälkimmäinen bändi, joka sai nimekseen Kaiketon, teki kovasti työtä säveltämällä ja sovittamalla Väkevän iltaman keikkaa varten täysin uusia biisejä ja treenaamalla hurjasti keikkakuntoon.

Kesä kului nopeasti mm. Worldconin ja USA-reissumme vuoksi. Lokakuussa oli kirjamessut. Helsingissä Väkevä mieli julkaistiin Osuuskumman Väkevässä julkistusjuhlassa pe 27.10. Paikalle saapui ilahduttavasti tuttuja ja uusia ihmisiä. Kilistelimme kuohuvalla ja tarjolla oli pientä naposteltavaa. Saara Henrikssonille kiitos ex tempore -piano- ja laulutuokiosta! Viralliseen ohjelmaan kuului Osuuskumman markkinointijohtajan Olli Lönnbergin maljapuhe ja hän myös haastatteli minua kirjasta.

Olli Lönnberg haastattelee kirjailijaa. Kuva: Tarja Sipiläinen

Seuraavana viikonloppuna olikin sitten Väkevä iltama! Olin tyytyväinen, että yhteistyö paikallisten yrittäjien kanssa sujui niin hienosti. He mahdollistivat tapahtuman järjestämisen.

Ennen varsinaisen ohjelman alkua Corner’s Pubissa pidin kutsuvieraille pienen tilaisuuden erillisessä kokoustilassa Seurahuoneen puolella. Kilistelimme Monistrolia ja juttelimme hetken ennen kuin Kaiden Karavaanin oli aika nousta lavalle.

Pidin avajaismusiikin perään lyhyen tervetulopuheen, jossa kerroin miksi päädyin järjestämään tällaisen tapahtuman ja sanoin toivoani, että Kokkolassa järjestettäisiin enemmän avoimia kirjanjulkkareita. Nostimme maljan Väkevälle mielelle. Seuraavaksi kirjailija Katri Alatalo saapui seurakseni lavalle ja haastatteli minua. Kotiyleisölle esiintyminen ei jännittänyt läheskään yhtä paljon kuin esiintyminen Helsingin kirjamessuilla. Katrin kysymykset olivat hyviä ja saivat aivot raksuttamaan: ymmärsin omasta työskentelystäni ja kirjastani asioita, joita en ollut aiemmin miettinyt.

Katri Alatalon haastateltavana. Kuva: Risto Myllymäki
Haastattelun jälkeen päästimme lavalle runoilija Mikko Malmin, joka luki hienoja runojaan. Alun perin tarkoitus oli, että Mikolla olisi ollut lavalla pari, mutta sairaustapauksen vuoksi hän joutui esiintymään yksin. Nautimme runoista ja vapautimme lavan seuraavaksi kenelle tahansa halukkaalle. Open Stagella kävin lukemassa oman raapaleeni Korpirojun lumo, ja Katri luki otteen hienosta romaanistaan Käärmeiden kaupunki

Illan loppuhuipennus oli livebändi Kaiketon, joka soitti suomalaista punkrokkia raskaalla otteella ja hurmasi yleisön. 

Kaiketon
Kuva: Mia Myllymäki
Tapahtuman aikana myin kirjoja myyntipöydästä, juttelin vanhojen tuttujen ja täysin uusien ihmisten kanssa. Kaikki olivat kiinnostuneita kirjasta ja siitä puhuttaessa syntyi syvällisiä kirjallisuutta ja lukemista koskevia keskusteluja. 

Ilta meni todella nopeasti. Vaikka takki on tuplajulkkareiden jälkeen ollutkin melko tyhjä, en silti kadu että päätin järjestää Väkevän iltaman Kokkolassa. Kokemus oli kerta kaikkiaan hieno. Kuulin illan aikana ja illan jälkeen monilta kiitoksia, että tällaisia tapahtumia saisi olla enemmän. Väkevän iltaman ajatus oli viihdyttää ihmisiä ja madaltaa kynnystä osallistua kirjallisuustapahtumiin. Musiikki keventää tunnelmaa, runous laajentaa perspektiiviä ja kirja saa mahdollisuuden olla esillä ja kirjailija mahdollisuuden tavata ihmisiä ja puhua rakkaudestaan kirjoihin.


Kiitokset Väkevän iltaman mahdollistamisesta:

- Corner’s Pub ja Seurahuone
- Jani Kangas
- Mikko Malm
- Katri Alatalo
- Kaiden Karavaani
- Kaiketon
- Janne Keski-Korpela
- kaikki Väkevän iltaman vierailijat ja piipahtajat!

tiistai 24. lokakuuta 2017

Los Angeles - huomioita kirjailijan lomasta 2

Palos Verdes, Norwalk ja Barstow


Redondo Beach teki lähtemättömän vaikutuksen. Toisaalta oli haikeaa lähteä seuraavaan osoitteeseen, toisaalta loma oli vasta alussa ja paljon nähtävää jäljellä. Redondo Beachin eteläpuolella on Palos Verdes. Ajoimme ensin ostoskeskukseen ja kävimme Habitissa syömässä. Hampurilaispaikaksi ruoka oli yllättävän hyvää ja siihen oli panostettu enemmän kuin muissa pikaruokapaikoissa. Edullista ruoka tosin ei ollut.

Ajelimme pitkin poikin niemimaata ja etsimme sopivaa pysähdyspaikkaa, mistä olisi näkymä merelle ja lahteen. Palos Verdes on kaunis verrattuna kaupunkikortteleihin ja ehdottomasti käynnin arvoinen paikka. Pysähdyimme hetkeksi ihailemaan merta. Poistuimme eri reittiä, ajoimme niemimaan korkeimman kohdan yli ja ohitimme suuria (valtavia) taloja, joita ympäröivät aidat. Koreita portteja, hienoja istutuksia. Rikkaat asuvat ylhäällä, vähän vähemmän rikkaat alempana. Tosin rinteiden asutusalueet olivat varsinaisia idyllejä, kuin elokuvista. Postilaatikot, äärettömän huolitellut nurmikot ja istutukset eivät aivan vastaa suomalaista käsitystä kodikkuudesta. 


Seuraava hotellimme oli lähempänä Los Angelesin keskustaa, Norwalkissa. Matkaa kohteeseen oli reilut 20 mailia, mutta siitä kehkeytyi pitkä ja tuskastuttava, sillä suunnittelemattomuus johti meidät suoraan iltapäiväruuhkaan. Pikkukaupungissa elämänsä asunut ei voi käsittää sitä autojen määrää. Enkä Suomessa paljon ajaneena ole koskaan joutunut moottoritiellä sellaiseen ruuhkaan. Norwalkiin vievä freeway oli aivan tukossa. Autoja tuli oikealta ja vasemmalta, liittymät puskivat yhä uusia autoja, päättyvät ryhmittäytymiskaistat aiheuttivat muille kaistoille lisää painetta. Pahimmillaan hurjalla freewaylla seisottiin pysähdyksissä. Rekkoja ja maastureita, kaistat yhtyvät, erkanevat ja oli täysi työ saada pidettyä kaista, joka veisi oikeaan suuntaan. Vähitellen jonot etenivät liittymään, josta poistuimme ja saavuimme Norwalkiin. Oppitunti oli kuitenkin hyvä: otimme selvää ruuhka-ajoista ja opettelimme säätämään navigaattorin niin, että voisimme halutessamme välttää freewayta.



Norwalkista emme etsineet mitään erikoisempaa nähtävää. Hotellin lähiympäristössä on autoliikkeitä, joitakin ruokakauppoja, kirkko ja vähän kauempana ostoskeskus. Hotelli Best Western Norwalk Inn ei ole sen kummempi kuin hotellimme Redondo Beachillä. Hyvin rauhallinen hotelli, jonka pienessä aamupalahuoneessa riitti vipinää. Joimme kahvit ja söimme osan aamiaisesta hotellihuoneessa, koska aamiaiselle varattu tila oli aivan liian pieni kaikille hotellivieraille. Suurin pettymys oli, että uima-allas oli puhdistuksessa juuri meidän oleskelumme ajan. Olin valikoinut hotellin muiden joukosta uima-altaan vuoksi.

Tietenkään tarkoitus ei ollut pelkästään juoda erinomaista Lagunitas IPAa hotellihuoneessa tai nautiskella mansikoista ja jäätelöstä ilta-auringossa. Ajoimme Griffith Parkiin melkein tunnin, mutta sen aikana näimme Los Angelesin monet kasvot tehdasalueesta slummiin. Paljon on hulppeaa, paljon on myös sitä toista… Griffith Parkissa pyörähdimme pikaisesti ja aioimme jatkaa katsomaan Hollywood-kylttiä, koska se on ”siinä lähellä”. Tietyömaa kuitenkin esti aikeemme ja liikenteenohjaajat pakottivat kaikki autot kääntymään vuorelle. Onneksi meillä ei ollut kiire mihinkään. Tie oli kapea ja mutkikas, eikä se haarautunut. Emme päässeet kääntymään, joten ajoimme koko letkan kanssa ylös vuorelle. Siellä on observatorio ja näköalapaikka, josta kuulemma on hieno näkymä kaupunkiin. Ehdimme hissutteluvauhdissa saada näkymistä tarpeeksemme. 


Tienvarret olivat täynnä autoja, koska muutkin turistit olivat kuulleet paikasta. Ihmiset pysähtyivät jonottamaan vapautuvia autopaikkoja, observatorion parkki oli täynnä ja joillekin oli vaikeaa ymmärtää, etteivät he voi mennä sinne. Kun edellämme ajavat viimein sisäistivät, mistä on kysymys, jono yllättäen lähtikin vetämään. Pääsimme nopeammin pois, ajoimme tunnelin läpi ja alas vuorelta ja päätimme jättää Hollywood-kyltin etsimisen toiseen ajankohtaan.

Ajoimme Sunset Bulevardilla ja Chinatownin läpi, näimme vilahduksia Los Angelesin joesta. Palasimme hotellille, kävimme Taco Bellissä sekä ostoksilla 99 cents only -kaupassa ja Targetissa.

Norwalkista jatkoimme Barstow'hun. Matkalla näimme monenlaisia kaistanvaihtoja ja ohituksia sekä Maserati-kuskin, joka varmaankin sai Highway Patrolilta mojovan sakon. Pysähdyimme Victorvilleen syömään. Olive’s Garden oli kallis mutta ruoka oli erinomaista (antipastina mozzarella sticks, segundo platona scampi-pastaa) ja palvelu (jälleen kerran) todella ystävällistä. Victorvillessä oli noin + 30 ℃, ja ajaessamme tarkkailimme lämpömittarin lukeman vääjäämätöntä nousua. Barstow'ssa mittari näytti +37 ℃.

Barstow on perusamerikkalainen pikkukaupunki, jossa on ystävällisiä ihmisiä ja lämmin. Hiekkaisia maisemia, talonrähjöjä ja vesisäiliöitä, kuin GTA:ssa. Kasvillisuutta on vähän, maisema on vaaleanruskea, tuulee voimakkaasti vaikka on lämmin ja ollaan sisämaassa kaukana vedestä. Hotellimme ”Sleep Inn Barstow on Historic Route 66” oli muuten mukava, mutta kokolattiamaton hajusta on pakko vähän valittaa. Lemuun tottui, kun oli jonkin aikaa huoneessa, mutta aina kun kävi ulkona ja palasi sisään, haju tuntui voimakkaana sieraimissa. 



Barstow'n ulkopuolella freewayn varressa on eräänlainen outlet-ostoskeskus, jossa on runsaasti eri vaateliikkeiden kauppoja aina Lacostesta Guessiin. Kävimme muutamassa kaupassa, koska etsin päähinettä, joka suojaisi pahimmalta auringonpaahteelta. Ilmeisesti naisten muotiin eivät tällä hetkellä kuulu päähineet, koska niitä ei yksinkertaisesti löytynyt mistään. Päädyin ostamaan huivin.

Vietimme Barstow'ssa vain yhden yön matkalla Las Vegasiin, mutta yhdestäkin yöpymisestä voi jäädä lämmin muisto. Seurasimme aamupalan ajan televisiosta, kuinka Kaliforniassa vastaanotettiin auringonpimennys. Barstow'ssa aurinko pimentyi vain osittain, mutta selkeästi kuitenkin. Auringonpimennys tapahtuu seuraavan kerran yli kolmenkymmenen vuoden päästä, joten toki se oli paikallisille merkittävä tapahtuma. Juttelimme Walmartin myyjän kanssa siitä, ja hän kertoi, että suojalasit oli myyty parissa päivässä loppuun ja eBayssa niistä pyydettiin jopa sata dollaria. 


Ennen kuin lähdimme Barstow'sta, kävimme vanhalla rautatieasemalla, joka on nykyään museo (the Barstow Harvey House and Rail Depot, "Casa del Desierto"). Valitettavasti se oli kiinni, mutta pihalla oli muutamia vetureita. Itse rakennus on myös hieno ja sattumalta aseman ohi ajoi parin kilometrin mittainen tavarajuna. Yhdysvallat ei ole mikään joukkoliikenteen luvattu maa, eikä junaliikenne taida olla siellä kovin suosittua. Rekkaliikenne on runsasta, mutta tavaraa selvästi siirretään myös junilla.

Kun lähdimme kohti Las Vegasia, saimme vielä ajatuksen pyörähtää Galicon aavekaupungissa (Galico Ghost Town). Siellä oli aikoinaan Kalifornian suurin hopeakaivos, mutta hopean hinnan romahdettua kaupunki autioitui ja sittemmin siitä on tehty eräänlainen teemapuisto, jossa oli viihdyttävää (ja kuumaa).



Yhteenveto:
- ruuhka on ruuhka vasta kun moottoritiellä seisotaan pysähdyksissä
- auringonpimennys saa ihmiset hyvälle tuulelle ja vähän sekaisin
- on mahdollista että tuulee voimakkaasti ja on kuitenkin lämmin!
- auton tankkaaminen ei välttämättä onnistu jokaisella asemalla
- kun tekee mieli poiketa ennakkoon suunnitellulta reitiltä, tee se!