Olen vuoden 2017 esikoiskirjailija ja monin tavoin vielä ”uusi”.
Vuonna 2018 olen kuitenkin jo saanut ensimmäiset apurahani. Tunnen itseni etuoikeutetuksi ja
onnekkaaksikin, sillä tiedän, että apurahoista käydään kovaa kilpailua ja ettei suurin osa esikoiskirjailijoista saa apurahaa.
Viime toukokuussa käytin Keskipohjanmaan säätiöltä saamani
kulttuurityön apurahan käsikirjoituksen suunnitteluun. Apuraha oli siis romaanikäsikirjoitusta
– kutsutaan sitä K-P:ksi – varten. Taiteen edistämiskeskus myönsi saman
käsikirjoituksen kirjoittamista varten kahden kuukauden kirjastoapurahan.
Hakemuksessani pyysin apurahaa vähän pidemmälle ajalle, mutta olin hyvin
innoissani ja otettu, kun sain apurahapäätöksen.
Keväällä myös ilmoittauduin Anne Leinosen vetämälle ja
Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n järjestämälle Romaanin rakenne ja
synopsis -kurssille, jolle vein suunnitelmani tekeillä olevasta romaanista.
Kurssiin kuului kaksi lähitapaamiskertaa ja etätehtäviä. Kurssi päättyi
elokuussa, juuri sopivasti ennen suunnittelemaani apurahakauden alkua. Kiitos
Annen ja kurssilaisten, minulla oli kasassa rakenne ja lukukohtainen
suunnitelma tyyliin ”tässä on ohje, sen kuin alat kirjoittaa”.
Olin suunnittelut kirjastoapurahalla tapahtuvan työskentelyn
ajoittuvan syksylle 2018, aloitin 1.9. ja lopetin 31.10. Kaikeksi onneksi
minulla on mahtava työnantaja, joka ei laittanut kapuloita rattaisiin tämän
suhteellisen ilmoitusluontoisen asian kohdalla, vaan apurahakausi järjestyi
toiveideni mukaisesti ja sain keskittyä kirjoittamiseen. Toisin sanoen syys-
ja lokakuun ajaksi työni vain vaihtui laatupäällikön työstä kirjoittajan
työhön.
Haluan olla rehellinen. En kirjoittanut 8
tuntia päivässä K-P-käsikirjoitusta. Saatoin kirjoittaa 4, 6, 8, 12 tai 16 tuntia, ja
lomareissun aikana oli päiviä, etten kirjoittanut lainkaan. En myöskään kirjoittanut
pelkästään K-P-käsikirjoitusta.
Minulla on ollut pitkään (lue: vuosia) työn alla myös käsikirjoitus
C. Käsikirjoitus C:tä kirjoitin ns. välipaloina syyskuun aikana, kun käsikirjoitus
K-P jostain syystä tuntui liian raskaalta tai jouduin jättämään sen hetkeksi ”hautumaan”.
Käsikirjoitus C:n ensimmäinen versio valmistui syyskuun aikana. Sitten päätin jättää
sen ajattelemisen kokonaan joksikin aikaa, olin niin iloinen ja helpottunut ensimmäisen
version valmistumisesta.
Lokakuussa keskityin täysin käsikirjoituksen K-P
kirjoittamiseen. Tekstiä syntyi hurjalla vauhdilla, olihan minulla resepti,
nuotit ja kaikki valmiina. Jonkin verran jouduin ramppaamaan kirjastossa ja
eksyin nettiin etsimään taustamatskua, mutta aina kun sain jonkin ”ongelmakohdan”
ratkaistua, saatoin jatkaa kirjoittamista ilman epäilyksiä. Syyskuun aikana
kirjoitin n. 40 % käsikirjoituksesta K-P, loput prosentit lokakuussa. Käyntiin
pääseminen ei ollut suoranaisesti hankalaa, mutta siihen liittyi yllättäviä
asioita, joita en ollut miettinyt etukäteen.
Miten tämä hahmo puhuu? Sopiiko preesens varmasti tähän ja
imperfekti tähän? Miksi tämä kertojanääni ärsyttää minua? Jos se ärsyttää
minua, täytyy sen ärsyttää lukijaakin.
Tällaiset havainnot aiheuttivat kokeilukierroksia, tekstin
tuottamista, muokkaamista tai poistamista. Kyse ei ollut niinkään siitä, että
olisin miettinyt jonkun tietyn lukijan tai lukijatyypin reaktioita
kirjoittamaani tekstiin, vaan siitä, että huomasin jonkin haittaavan – ja siten
myös estävän – nimenomaan itseäni. Kun sain kertojanäänen itselleni suotuisaksi
ja hahmon puhumaan ja reagoimaan tavalla, jolla halusin, kirjoittamisen
ongelmat katosivat. Tuli uusi ongelmia, mutta ne liittyivät yleensä outoihin
yksityiskohtiin, kuten suotyyppeihin, kanuunoihin ja purilaisiin. Sellaiset on
aina selvitettävissä. Käsikirjoitus K-P:n ensimmäinen versio valmistui lokakuun
viimeisenä päivänä.
Kumpikaan käsikirjoituksista ei ole mitenkään ”valmis”.
Puhun ensimmäisten versioiden valmistumisesta. Ennen kuin K-P tai C ovat valmiita
kirjoja, ne kokevat vielä kovia.
Käsikirjoitus C:n editoinnin olen pikku hiljaa aloittanut ja voin sanoa,
että lopputulos tulee olemaan samanlainen kuin ensimmäinen versio eikä mitään
sinnepäinkään!
Olen ehtinyt ottaa jonkin verran etäisyyttä sekä
käsikirjoituksiin että apurahajaksoon. Suoraan sanottuna, en usko, että olisin
saanut edes kolmasosaa kaikesta tästä tehtyä ilman mahdollisuutta keskittyä kirjoittamiseen.
En olisi päässyt alkua pidemmälle ilman apurahaa. Myönnän, että tilanteeni oli
kaikin puolin optimaalinen: minulla oli valmis paketti, jota lähteä
kirjoittamaan, ja ns. salarakas, jota kirjoittaa, jos toinen tökkii. Olin
motivoitunut ja innoissani, sain aikaa järjestymään, pystyin käyttämään saamani
ajan todella hyvin hyödyksi jne. En pidä mitenkään itsestään selvänä sitä, että
seuraavalla apurahalla (jos saan sellaisen) pystyisin samanlaiseen
kirjoitustahtiin. Kaikki projektit ovat sitä paitsi erilaisia.
Mutta se lopputulos.
Ilman apurahaa tämä ei olisi ollut
mahdollista. Nyt normaaliin työviikkoon palattuani tuntuu, etten saa juuri mitään aikaiseksi. Olen eri tavalla väsynyt ja suuntautunut, kirjoittamiseen ei riitä samalla tavalla paukkuja eikä aikaa.
Lyhyestäkin apurahasta on iso hyöty, 2 kk apuraha on enemmän kuin
0 kk apuraha! Kiitos Keskipohjanmaan säätiölle ja Taiteen edistämiskeskukselle! Nyt minulla on tekstiä, jota muokata, josta puhua muiden kanssa, jota miettiä
ja rakastaa ja josta lähteä muokkaamaan joskus hamassa tulevaisuudessa ehkä
julkaistavaa romaania.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti